Liittyminen ja jäsenyys

Yrittäjäpuolella oman toimialaliiton jäsenyys ei takaa työttömyysturvaa. Yrittäjän täytyy hakeutua itse työttömyyskassan jäseneksi saadakseen ansiosidonnaista päivärahaa. Suomen Yrittäjät ja Suomen Yrittäjäin Työttömyyskassa ovat itsenäisiä toimijoita. Jäsenyydet kulkevat aina erikseen, vaikka osa kassan jäsenistä on Suomen Yrittäjien jäseniä.

Varsinkin palkansaajana aiemmin työskennelleen henkilön on syytä tarkistaa oma tilanteensa. Vakuutus pitää ottaa oikeasta kassasta, sillä lain mukaan yrittäjäksi katsottavalla henkilöllä ei ole valinnanvaraa työttömyysvakuutuksen suhteen (kts palkansaajasta yrittäjä). Yrittäjän puoliso, joka työskentelee puolison omistamassa yrityksessä ja saa TyEL-palkkaa, katsotaan myös työttömyysturvan kannalta yrittäjäksi, vaikkei hän itse olisikaan omistajana yrityksessä. Myöhäinen siirtyminen yrittäjäkassaan voi aiheuttaa katkoksen työttömyysturvaan.

SYT-Kassaan voi liittyä milloin tahansa. Myös pitempään yrittäjänä toiminut on tervetullut kassan jäseneksi. Jäsenyys alkaa, kun liittymislomake (sähköinen tai kirjallinen) saapuu SYT-kassaan. Ansiopäivärahaan on oikeus yrittäjäkassan jäsenellä, joka on ollut vakuutettuna vähintään 18 kuukauden ajan ja joka on vakuutettuna ollessaan täyttänyt yrittäjän työssäoloehdon. Työssäoloehto täyttyy, kun henkilö on toiminut 48 viime kuukauden ajan vähintään 18 kuukautta yrittäjänä siten, että yritystoiminta on ollut laajuudeltaan olennaista.

Laajuudeltaan olennaista yritystoimintaa on aika, jona yrittäjä on eläkevakuuttanut itsensä vähintään 8520 euron vuositulosta. Työssäoloehtoon luetaan vähintään neljä kuukautta kestäneet työskentelyjaksot. Kukin työskentelyjakso voidaan lukea työssäoloehtoon vain kerran.

Jokaisen yrittäjän kannattaa kuulua SYT-kassaan. Yritystoiminnan päättymiseen voivat johtaa monet ulkoiset tekijät, kuten kilpailutilanteen äkilliset muutokset, talouden alamäet, yrittäjän tapaturmat ja sairastumiset jne. Yrittäjä voi myös vapaaehtoisesti lopettaa yritystoiminnan.

Kaikissa tapauksissa kun yritystoiminta on todisteellisesti päättynyt, on yrittäjällä mahdollisuus hakea ansiopäivärahaa SYT-kassasta.